Muut ominaisuudet

Pivot, ristiintaulukointi

Pivot -ominaisuudella on mahdollista ristiintaulukoida raporttien taulukkonäkymä.
Raportille saa ristiintaulukoinnin päälle raportin asetuksista valitsemalla minkä tiedon mukaan raportin haluaa ristiintaulukoida ja klikkaamalla valintaruutua Pivot -sarakkeen kohdalla. Numeromuotoisia tietoja ei voi valita ristiintaulukoitavaksi Pivot-valintaruudulla.

Asetukset -välilehdellä ristiintaulukoitavalle raportille tarvitsee valita vähintään kolme (3) tietoa näkyväksi. Kaksi tekstimuotoista tietoa, esimerkiksi asiakkaan nimi ja tuote ja yksi numeromuotoinen, kuten’ Laskutus EUR’. Toinen tekstimuotoinen tieto merkitään ristiintaulukoitavaksi.

 

Ristiintaulukoinnilla pivot -merkitty tieto jäsentyy sarakkeiksi numeromuotoisten tietojen kanssa, jotka on valittu näkyväksi raportille. Muut näkyväksi valitut tiedot ovat omina sarakkeinaan ja tulosjoukossa on näiden välinen yhteisvaihtelu.


Ryhmittely

Ryhmittelyllä saadaan laskettua raportille välisummat esimerkiksi asiakaskohtaisesti. Ryhmittelyn saa päälle Asetukset -välilehdeltä klikkaamalla ’Ryhmittely’ -valintaruutua sen tiedon kohdalla, jonka mukaan raportille halutaan ryhmittely. Ryhmittely laskee välisummat samalla kaavalla kuin koko raportin alaviitteen: ’Yhteensä’, ´Keskiarvo’, ’Pienin arvo’ ja ’Suurin arvo’ -summat, mutta rajaa ne ryhmiteltäväksi valitun tiedon mukaan.


Raportin jakaminen

Uusia raportteja voidaan jakaa käyttäjien kesken joko ottamalla yhteyttä Expakin tukeen tai lisäämällä rivi ’Raportin käyttöoikeudet’ -raportille.

Rivin lisäys -ikkunassa kirjoita raportin nimi, roolin nimi ja käyttöoikeustaso.

Rooleja on useita, ja yleensä käyttöoikeustasot menevät roolin nimen mukaan. Useimmiten käytetyt yhdistelmät raporttien jakamiseen ovat:


Raporttikenttien muutokset, muokkaus ja kommentointi

Monilla raporteilla, kuten Täydennysehdotukset tai Min-Max Hälytysraja, on muokattavia kenttiä. Nämä kentät tunnistaa keltaisesta pohjaväristä. Näihin kenttiin käyttäjä voi tehdä muutoksia ja tallentaa ne. Usein kentät ovat yhteydessä laskennallisiin kenttiin, jolloin näiden arvot muuttuvat suoraan ilman tarvetta päivittää raporttia. Laskennallisista kentistä on oma kappaleensa tässä käyttöohjeessa.

Kenttää klikkaamalla valinta muuttuu valkoiseksi ja sitä voi muokata.

Tallenna muokkauksesi raportin yläriviltä löytyvällä ’Tallenna muutokset’ -painikkeella.


Massaeditointi

Tietoja voidaan myös massamuokata esimerkiksi suodatusten perusteella. Paina sarakeotsikkoa hiiren oikealla painikkeella joilla Tietojen massamuutos -ikkuna aukeaa. Syötä haluamasi arvo kenttään. Lopuksi paina yläriviltä ’Tallenna muutokset’.


Laskennalliset sarakkeet

Expakin raportit sisältävät monia laskennallisia sarakkeita joiden kenttien arvo määräytyy muiden sarakkeiden kenttien arvojen mukaan. Editoitavia kenttiä muokatessa laskennalliset kentät päivittyvät automaattisesti ilman raportin uudelleenavaamista tai selainikkunan päivittämistä.


Käyttäjien hallinta

Käyttäjien hallinnan kautta voi lisätä uusia käyttäjiä, poistaa vanhoja, muuttaa oikeuksia ja vaihtaa salasanoja.
Käyttäjien hallintaan pääsee oikean yläkulman valikon kautta.

Käyttäjien hallinta:

Käyttäjien hallinta avautuu omalle sivulleen, joka eroaa muusta Expakista. Näkyvissä on ’Käyttäjätunnus’, sekä painikkeet ’Muokkaa’, ’Poista’ ja ’Uusi’.

’Muokkaa’ -painikkeen alta voi muokata olemassa olevaa käyttäjätunnusta, vaihtaa salasanan, lisätä tai poistaa käyttöoikeuksia, vaihtaa käyttäjätunnuksen nimeä tai asettaa tunnukselle vanhenemispäivän, jonka jälkeen tunnuksella ei voi enää kirjautua Expakkiin.

’Poista’ -painikkeella käyttäjätunnus poistuu kokonaan Expakista. Uuden käyttäjän lisääminen onnistuu alimpana sijaitsevalla ’Uusi’ -painikkeella. Uuden käyttäjän lisääminen tapahtuu samalla lailla kuin muokkaaminen. Uudelle käyttäjätunnukselle tarvitset nimen, salasanan, kielivalinnan ja roolit.


Roolit

Useimmin käytetyt roolit ovat työpöydän avaamiseen liittyvät roolit, oman työpöydän tallentaminen, raporttivalikon avaaminen, raporttien avaaminen ja raporttien luominen.

Roolit ja roolien selitykset:


 

Ota yhteyttä

Keskustellaan tavoitteistanne ja kehitystarpeistanne. Kerromme ja näytämme mielellämme ratkaisuvaihtoehtoja. Täytä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä.